Näin hankkiudut eroon innostuksen riippakivistä

Innostuminen on moottori, ihan kaikkeen. Harmi vain, että mukanamme on myös kivireki. Kivireen vetäminen perässä syö moottorin tehoa ja vaimentaa suotta käyttökelpoista intoa - matka jää tyngäksi tai vähintäänkin se hidastaa vauhtia. Hö, sanon minä! Eiköhän hankkiuduta eroon näistä riippakivistä tietoisesti, taistelemalla?

Muutama viikko takaperin Positiivarien Ajatusten Aamiaisessa oli ajatelma, joka meni kutakuinkin näin: "Maailmassa riittää innostuneita - harmi vain, että suurin osa heistä on lapsia". Niin totta! Uskon, että olemme kaikki olleet innostujia ainakin lapsena. Sitten matkaa kuljettuamme on tullut epäonnistumisia, ikäviä muistoja, on alettu epäilemään omaa osaamista tai ehkä ulkoapäin on tullut ikäviä kommentteja tai vähättelyä. Siinä niitä sitten alkaa olla, riippakiviä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän.

Tässähän niitä.

Mutta taistoon! Nämä kivet joutavat nimittäin jorpakkoon.

Minä heitän edellä lueteltuja riippakiviä jorpakkoon seuraavilla tavoilla. Ikävät kommentit. Niitä kuulee aina silloin tällöin, mutta todellakaan en niitä kuuntele. Eli toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Lehteen painetut kommentit on kinkkisempiä, mutta nekin on siedettävä, kun on leikkiin lähtenyt. Niitä en jää miettimään, enkä todellakaan lue toiseen kertaan. Vähättelijöiden seuraa pyrin välttelemään. En siis vie itseäni sinne, missä ne majailevat. Negatiiviset ihmiset kokevat saman kohtalon. Epäonnistumisia ajattelen välttämättöminä, ehkä jopa suotavina. Niillähän minä nimittäin opin. Pyrin aina yrittämään uudelleen, mutta vain eri tavalla, eri reittiä. Muutenhan se olisi aivan typerää. Lyödä nyt päätä seinään samalla tavalla, kun tapojakin voi vaihdella. :)

Ulkoisesti tulevat riippakivet eivät tuota kamalasti lisäkuormaa kivirekeeni, mutta sisäinen tuloväylä onkin pahempi. Ehdottomasti pahin "kiven heittäjäni" on oma sisäinen vähättelijäni. Paha pirulainen, mutta senkin saan jo talttumaan suhteellisen hyvin. Esimerkiksi blogin kirjoittamisesta käytiin sisäisen vähättelijäni (v) kanssa tämän suuntainen "keskustelu":

v: "Siis alat kirjoittaa blogia? Hahaha."

S: "Jep ja se on jo päätetty. Piste. Ole hiljaa."

v: "Mistä säkin muka kirjoittaisit?"

S: "On mulla asiaa ja mä uskon et myös kuulijoita. Tai sit kirjoitan bittiavaruudelle ja sekin on ok."

v: "Ei sulla ole aikaa, höhlä."

S: "Kaikelle, mikä tulee sydämestä on aikaa. Oliko muuta?"

v: "Ethän sä osaa kirjoittaa. Sä sait äikästäkin c:n."

S: "No, en olekaan pitämässä oikeinkirjoituksen blogia. Ja pilkun viilaajat voivat tulla siedättymään blogiini. Heh." 

Sisäinen vähättelijäni huutelee aika ajoin vieläkin korvaani, mutta en välitä. Sitähän tämä kivireen keventäminen on. Tietoista taistelua, periksiantamatonta ja määrätietoista. Ja jos meinaa pysyä innostuneena, on taisteltava 24/7.

Tässäpä Teille siis oivallus numero yksi innostuksen valjastamiseen: 
Älä anna minkään pienen ja mitättömän riippakiven hillitä innostustasi. Taistele! Sillä mitä tehokkaampi moottori, sen todennäköisemmin sillä pääsee perille.

Innostutaan yhdessä!

Olen innostuja. Big time. Erityisesti innostun liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Menneen 34 vuoden aikana olen ehtinyt innostua (liian) monta kertaa, mutta aika monta kertaa olen sen takia myös onnistunut. Matkan varrella olen oppinut, miten valjastan innostumiseni siten, että lopputuloksena on onnistuminen. Ainakin melkein aina.



Innostumista voi mielestäni kuvata hyvin moottoripyörällä ajamisen kautta. Moottori kuvaa hyvin innostumista ja kytkimen ja kaasun käyttö innostumisen ohjausta. Innostumisen kanssakin on vaarana, että lähtee keulimaan ja löytää itsensä selältään maasta. Tai sitten kuuluu vain se kamala meteli moottorista, mutta ei etene minnekään. Mutta kun osaa käyttää kytkintä ja kaasua oikein, uuh, meno on aikaista makeaa.



Onnistunut innostuksen ohjaus voi parhaimmillaan olla jotain tällaista.
(Kuva Biker-armageddon, Geraint Warlow)

Kytkin-kaasu kokonaisuus on tärkeä, eittämättä, mutta sen hallinta ei vielä takaa onnistumista. Pitäisi vielä valita reitti. ”Se optimaalisin reitti”, juuri itselleen. Mitään yhtä oikeaa reittiä kun vain ei ole. Lähdemme liikkeelle eri paikoista, reittivaihtoehtoja on pilvin pimein ja kohdekin vaihtelee. Lisäksi pitää huomioida, että riittää bensa ja pysytään aikataulussa jos sellainen on. Jollekin on tärkeintä nähdä matkalla mahtavia maisemia. Kaikki tämä pitäisi huomioida, että moottoripyörämatkasta saataisiin onnistunut.

Osa on varmasti jo pudonnut kärryiltä. Mitä ihmettä tuo sepostaa? Ne ketkä tuntee minut, tietävät että tämä on ihan normaalia :) Mutta yritän saada teidät takasin kyytiin. Vertauskuvallisesti kytkin-kaasu kokonaisuus kuvaa innostujan itsensä ja juuri hänen olosuhteiden tuntemista ja huomioon ottamista. Reitin valinta kuvaa oikeita valintoja matkalle, miten juuri minun kannattaa edetä olosuhteet huomioiden.

Näihin kahteen ”teemaan” liittyen tulen kertomaan oivalluksiani, omaan kokemukseeni pohjautuen. Et tule siis saamaan faktatietoa, miten valjastat innostumisen onnistumiseksi, mutta ehkä minun oivallukseni auttavat sinua löytämään omasi ja lopulta ne vievät sinut onnistumiseen saakka. Näiden ”syvällisempien” postausten välillä saat myös kevyempää materiaalia. Koska innostun helposti, myös testailen ja kokeilen kaikkea erilaista liikuntaan liittyen: lajeja, välineitä, tapahtumia jne. Saat siis aimo annoksen myös kokemuksiani näistä. Ehkä löydät sitä kautta itsellesi sopivia juttuja tai selviät kokeilematta.

Eli nyt vain innostumaan, kuljetaan matkaa ja onnistutaan yhdessä!