Luopumisen tuska

En ajatellut vielä kirjoittaa tästä, mutta kun luin Iltalehdestä jutun omilta kotikulmilta lähtöisin olevasta aivan upeasta urheilijasta ja hänen samoista haasteistaan, ajattelin, että ehkä nyt on oikea aika. Kirjoittaa siis luopumisen tuskasta, siitä inhottavasta tunteesta sisällä, kun tietää että on luovuttava jostain isosta osasta omaa itseään, omaa elämää. Ja siitä pelosta (tai ahdistuksesta) kun tietää, että tarvitsee jotain sen tilalle, mutta ei oikein tiedä mikä se olisi. Itsellä luopumisen tuska koskee minun loputtoman innostuksen lähdettä, koripalloa, tai ainakin sen pelaamisesta ylimmällä tasolla, luopumista urheilu-urasta.

Moni ei käsitä kuinka isosta asiasta oikein on kysymys. Tai ehkä ymmärtävät, mutta ajattelevat, että onhan sillä perhe, työ ja ystävät, mistä se oikeen stressaa? Eikö se nyt vaan osaa olla, nauttia ylimääräisestä vapaa-ajasta? Eikö sille riitä mikään, kun on jo saavuttanut paljon ja vielä vain kaipaa jotain? Urheilijan silmillä katsottuna asia ei vain ole noin yksinkertainen.

Huippu-urheilijaksi kasvaminen vie vuosia. Sinä aikana treenaamisesta, treenitovereista, haasteista, onnistumisista, sitoutumisesta, siitä kaikesta, tulee osa sinua. Joskus huipulla olo voi tuntua siltä, että se jopa määrittelee sinut. Se vaatii valtavasti, mutta antaa paljon vaadittua työtä enemmän. Se täyttää monia tarpeita ja vielä samalla synnyttää sellaisiakin tarpeita, mitä muuten ei syntyisi. Siihen kaikkeen tottuu. Se koukuttaa.

Urheilijan kannalta tämä on lopulta aika katalaa, koska urheilu-ura ei ole loppumatonta. Lopulta edessä on urheilija-uran päättyminen. Sen jälkeen pitää oivaltaa, millä tämän tyhjiön täyttää? Mikä muu tyydyttää ne tarpeet, joita urheilu-ura on tyydyttänyt? Osa urheilijoista pääsee helpommalla, toiset rimpuilee tovin ja kolmannet joutuvat sen pahimman eteen. Onko tässä selviytymisessä sitten kyse luonteenpiirteistä, lähtökohtaeroista, kuun oikeanlaisesta asennosta vai jostain korkeamman päätöksestä, en tiedä, mutta kohdattava se on kuitenkin. Kukin tavallaan.

Itse olen urheilu-uran päättymistä tehnyt pikku hiljaa, viimeiset 7 vuotta. Minkäs teet, ei ole pystynyt lopettamaan hienoa lajia kerta heitolla (olipas koripalloon sopiva kielikuva). Silti vihlasi erään lehden ote "jälleen kerran uransa lopettava Jämsen". Niin kai sitä luullaan, että tämä on vain yksinkertainen päätös. Kysymys, johon vastataan kyllä tai ei. Pelaatko - kyllä vai ei?

Ei se ihan niin mene. Ensinnäkin, naisurheilijana tälle iälle pelaaminen tuo lähes pakolla tauot pikku piipertäjien hankkimisen vuoksi. Työ ja perhe puolestaan luo sellaiset raamit, että ainakin minun on ollut pakko viettää välivuosia. Että jaksaa. Koska vaikka on intoa, niin aina ei ole voimia. Ja lopulta, vaikka intoa olisi kuinka jäljellä, on todettava se tosiasia että kroppa tekee viimeistään päätöksen sun puolesta. Lopettaminen on kohdattava. Tuossahan se on, aivan nenän edessä.

Uran loppuminen ei ole helppoa. Monena hetkenä on miettinyt, mitä tämän tilalle tulee? Vaikka tällaisia on miettinyt, tiedän, että olen päässyt suhteellisen helpolla. En voi verrata itseäni moneenkaan huippu-urheilijaan, koska en ole tehnyt koskaan sitä täysin ammattimaisesti. Aina on ollut myös jotain muutakin.

Silti samat kelailut on kelailtava. Ja voin kertoa, on kuule kelailtu :) Silti, valoa on tunnelin päässä. Vähän aikaa sitten havahduin huomaamaan, etten enää kaivannut niin paljon urheilu-uraa. Moni asia on varmasti vaikuttanut tähän asiaan, mutta silti voin rehellisesti sanoa, että yksi iso syy minulla on ollut tämä blogi. Lupaan joskus kertoa, miksi, mutta nyt minulle riittää etten ehkä tipu tyhjän päälle, voin tippua blogini päälle :)

Tiedän, että urheilijat lopulta oivaltavat sen oman jutun. He ovat tottuneet menemään vaikeiden juttujen läpi. Kyllä he pystyvät menemään uran lopussakin. Ehkä jollain toisellakin se 'pelastus' voi olla yhtä pieni juttu kuin minulla. Jos ei, ehkä he voivat ajatella tätä. Erään hyvän ystäväni äiti sanoi viisasti, kun ystäväni murehti isoa asiaa sanomalla "en selviä tästä". "Kyllä selviät, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa". Niinpä.