Kikkoja motivaatio-ongelmiin

Motivaatio, mistä se tulee? Jostain tuolta syvältä sisältä kai, sydämestä ja ajatuksista. Joskus se tulee sieltä helposti, joskus se on karannut teille tietämättömille. Mitä silloin voi tehdä, kun motivaatio on kadonnut? Tyytyä kohtaloon? Ei ei, ei missään nimessä. Ensin kannattaa kokeilla ainakin muutamaa kikkaa.

Motivaatio on polttoaine, joka vie sinua ja tekemistäsi eteenpäin, pidemmälle kuin mihin pelkkä innostus veisi. Se on yksi tärkeimmistä asioista, että saa isompia asioita tehtyä ja tavoitteita saavutettua. Aivan älyttömän oleellinen juttu.

Jotkut tuntuvat motivoituvan kuin itsestään. Sinäkin varmasti tunnet jonkun, johon tämä kuvaus sopii. Olen viime aikoina pohdiskellut syitä tähän motivaation loppumattomuuteen. Muutaman sisäisen ominaisuuden uskon heillä kaikilla olevan.

Ensinnäkin tällaisilla helposti motivoituvilla on halu saada asioita tehdyksi. Jotkut kutsuvat heitä suorittajiksi. Vaikka kutsumanimi onkin yleensä negatiivinen, voivat nämä "suorittajat" tällä kertaa myös onnitella itseään. Heillä on myös uskomaton kyky motivoitua, erityisesti pienempiin asioihin.

Toinen motivaatiomoottoreiden vahva ominaisuus on aito tarve kehittyä. Kun yksi tavoite on saavutettu, löytävät he itsestään uuden kehittämisen kohteen. Tämä on sisäänrakennettu juttu, joten he ovat oikeastaan olleet motivoituneena läpi elämän. Motivoituminen on jo siis automaatio.

Kolmas ominaisuus, mikä tuli mieleeni, on heidän uskomaton kyky poissulkea mielestään epäonnistumisen mahdollisuus. Kun he innostuvat jostain, he näkevät mielessään vain onnistumisen. On varmasti aika helppoa löytää hyvä tahtotila, kun edessä siintää hurraa huudot ja omat tuuletukset.

Vaikka et ole itsestään motivoituva, uskon, että edellä mainitut ominaisuudet löytyvät meiltä kaikilta joskus. Erityisesti hyvänä päivänä ja kun edessämme on mieluinen tehtävä tai tavoite. Harmi vain, että täysin hyviä päiviä on aika harvoin. Lisäksi vanhemmiten eteemme tuodaan, jostain kumman syystä, myös kaikenlaista kuraa, josta olisi vain suoriuduttava. Ja ne isommat projektit puolestaan tuntuvat kaiken kuorman alla liian isoilta. Liian isoilta löytää edes motivaation hippusiakaan.

Arvaa mitä näissä tilanteissa voi tehdä? Ei, ei mennä nurkkaan mököttään, vaan silloin aloitetaan motivaation huijaaminen. Jes, hämätään se väkisin esiin.

Ainakin näitä kikkoja kannattaa kokeilla:

• Vahvista motivaatiot kuvittelemalla onnistunutta lopputulosta. Miltä tuntuu, kun olet saanut tehtävän tehtyä, tavoitteen saavutettua? Mahtava fiilis! Todellakin otan askeleen jos toisenkin tuon tunteen saavuttamiseksi. 

• Vahvistamista voi tehdä päinvastoinkin. Toimiiko pelottelu paremmin? Ajattele, mitä kaikkea kuraa löydät edestäsi jos et lähde liikkeelle? Itsensä pettämisen tunne on aika syvältä, ethän sinä sitä halua kokea? Kaiva siis esiin pahimmat pelkosi :)

• Toimitko parhaiten visuaalisen signaalin avulla? Kämppä täyteen kuvia ja mietelauseita. Tässäkin taas voi käyttää unelma/pelko näkökulmaa.

• Jaa tehtävä / projekti / tavoite mielessäsi pienen pieniin osiin. Onnistumiset motivoi, pienetkin, joten mikset antaisi itsellesi vähän armoa?

• Positiivinen palaute tekee ihmeitä motivaatiolle. Kerro läheisillesi pyrkimyksistäsi ja pyydä heitä antamaan positiivista palautetta. Hengaa sellaisten seurassa, keneltä kehuja satelee harva se päivä. Muista olla myös itse motivaation hyvä lähettiläs.

• Kirjoitathan oman toimivan kikkasi kommentteihin. Jos tarvitset tähän motivointia,  niin mieti miten kivalta tuntuu auttaa kaveria.

Näillä kikoilla motivaatio voi vaikka ilmestyä yhtäkkiä nurkan takaa. On se sen verran kova innostuksen kantaja, että sitä kannattaa tavoitella, keinoilla millä hyvänsä. Tässä siis oivallus numero seitsemän:

Ole onnellinen, jos vahva motivatio löytyy sisältäsi. Tarvittaessa vahvista motivaatiotasi kikka kolmosilla ja anna sen sitten viedä sinut perille.

Kylmää kyytiä - the ice bucket challenge

Mitä tahansa hyvän asian puolesta, eikö?

Varmasti kaikki ovat kuulleet tai vähintäänkin nähneet videoita jäävesihaasteesta (ice bucket challenge). Haasteessa siis kaadetaan sangollinen jääpaloilla varustettua kylmää vettä haastetun päälle. Haasteella on selkeästi toimiva viihdepuoli, mutta on sen taustalla tuiki tärkeää asiaakin: levittää tietoa ALS-taudista ja kerätä varoja tämän vakavan taudin tutkimukseen.

Helposti innostuvana lähden mukaan moneen, saati sitten kun ehdotetaan hyväntekeväisyyshaastetta. Todellakin! Eilen aamuna haaste saapui facebookin kautta, kiitos ihanan ystävän ja upean koripalloilijan, Vilman :)

Haasteen toteuttamiseen on aikaraja, 24 tuntia. Ei hätää, onnistuu mainiosti. Päätin, että suoritan haasteen juoksulenkin päätteeksi, vähän niin kuin "mukavana virkistäytymisenä".

Kyllä, nyt se on todistettu. Jäävesi on JÄÄTÄVÄN KYLMÄÄ! Kyllä virkisti, mutta seuraavan kerran taidan tyytyä taas normi suihkuun.


Nämä jäävesihaastevideot tuovat varmasti monelle iloa, mutta ne eivät saa aikaan mitään konkreettista. Paitsi haastetun kastumisen. Jotta myös konkreettista HYVÄÄ tapahtuisi, haasteen henkeen kuuluu, että haasteen suorittaja lahjottaa hyväntekeväisyyteen 10 $ (haasteesta kieltäytyvän 100 $). Lähtökohtaisesti haastelahjoitukset on tehty ALS taudin tutkimussäätiölle, mutta otan oman (hyväntekeväisyys)käden oikeuden ja lahjoitan rahat kotimaan hyväntekeväisyyteen.

Lahjoitukseni menee uudelle lastensairaalalle. Tänään aloitetaan vielä tämän tärkeän kohteen rakentaminenkin, joten ajoituskin on mainio.


Olipahan mieleenpainuva haaste, myös lapselleni. Oletko itse päässyt kaatamaan jääkylmää vettä äidin päälle? Ei varmaan moni muukaan :) Nuorempi sääli äitiä ja tyytyi vain katselemaan sivusta. Oli esikoinenkin huolissaan ennakkoon: "Äiti, eihän sulle vain tule nuha?" Se jää nähtäväksi.


Ja ken on tarinaa tänne asti lukenut, tuli juuri myös haastetuksi :)

Vastatuuli vaimenee positiivisuudella

Positiivisuus on luonteenpiirre, vai onko? Oli tai ei, positiivisuuden voi myös oppia ja kun tämän oivaltaa, alkaa elämäänkin tulla enemmän iloa, valoa, onnistumisia ja vähemmän vastatuulta.

Olen positiivinen, ainakin suurimman osan aikaa. Positiivisuus tulee yleensä aika itsestään, mutta kyllä positiivisuuden kanssa joudun tekemään työtäkin. Aina ei ole hyvä päivä, todellakaan, ja erityisesti silloin positiivisesti ajatteleminen on haastavaa. Eikä tarvitse olla edes huono päivä niin voisin väittää, että negatiiviset ajatukset tulevat päästä ulos vähemmällä vaivalla kuin positiiviset. Positiiviset ajatukset vaativat työtä. Kyse on valinnasta sekä sen tilanteen huomaamista, kun ajatukset on lipsahtanut negatiivisen tielle.

Tuota viimeistä lausetta pääsin testaamaan tällä viikolla. Alkuviikko oli hankala, maanantai erityisesti täysin sieltä. En edes tiedä tarkkaa syytä, miksi kaikki oli hankalaa, mutta ajatukset olivat kaikki negatiivisia: "en jaksa, ei tästä kuitenkaan tuu mitään", "plaah tylsää", "tämänkin tekeminen on niin syvältä". Vali vali. Ei voinut edes piiloutua syyttämään ketään, koska totuus on:

Kun tilanne keskiviikkona oli vielä samanlainen, päätin, että nyt riitti. Katse vaikka pakolla positiivisiin asioihin, muuten menee järki. Hankalaa se on aina, veneen kääntäminen nimittäin. Negatiivisesti ajatteleminen on niin helppoa ja kun on päässyt kunnolla sen vauhtiin niin on vaikeaa löytää niitä hyviä asioita valituksen kohteista. Pikku hiljaa se vene kuitenkin kääntyy ja pienetkin positiiviset ajatukset multiploituu kuin itsestään. Torstai oli jo perus-kaura -päivä ja perjantai oikeasti kiva.

Näinhän se menee, ainakin minun mielestäni. Ensin pitää olla positiivinen asenne. Positiivinen asenne saa aikaan positiivisia ajatuksia. Positiiviset ajatukset taas saa aikaan hyviä asioita: iloa, tyytyväisyyttä, onnellisuutta.

Jostain luin, että 95% ajatuksista on samoja kuin tänään, ellei tietoisesti keskity muuttamaan niitä. Aivan satavarmasti totta. Olisiko sinulla syytä muuttaa omia ajatuksiasi positiivisemmiksi? Jos et ole kova innostumaan, positiivinen ajattelutapa voisi muuttaa tilanteen täysin toiseksi. Jos olet, se voisi viedä sinut ja innostuksesi paljon pidemmälle.

Oivallus numero kuusi:
Keskity ajatuksiisi ja muuta niitä tarvittaessa positiivisemmiksi. Pahimmatkin vastatuulet tyyntyvät pikku tuulahduksiksi pelkällä positiivisuudella.

Lajikokeilussa golf

Kirjoitin heinäkuussa laajasta liikunnan lajivalikoimasta. Samalla lupasin, vastaiskuna oman lajivalikoimani tylsyydelle, kokeilla ennen vuoden vaihdetta kolmea uutta lajia. Nyt on ensimmäinen lajikokeilu takana.

Ensimmäinen testattava laji oli helppo valita. Itseasiassa se tuli mieleeni jo silloin, kun tuota kyseistä blogitekstiä kirjoitin. Tulisin kokeilemaan ensimmäisenä golfia. Viehättävä kesälaji, täysin erilainen kuin tämän hetkiset lajini ja olisi ohjaajakin omasta takaa (mieheni harrastaa golfia).

Ennakkokäsitykseni lajista ovat kaksijakoiset. Toisaalta golfissa ärsyttää tiukat harrastamisen edellytykset (GreenCardit, kalliit välineet, osakkeet yms.), lajin eliittileima ja vieraat termit. Toisaalta puolestaan taas kiehtoo kauniit maisemat, harjoituspaikkojen (nurmikkojen) täydellisyys, lajin rentous ja golfharrastajien "lajihurahtuneisuus". Yritin kuitenkin varistella ennakkoajatukset pois mielestäni ja lähteä avoimin mielin testaamaan uutta lajia.

Eräänä elokuun sunnuntaina hurautettiin mieheni kanssa kotimme lähellä sijaitsevalle Laukaan Peurunkagolf:n harjoituskentälle (sitä kutsutaan rangeksi, ettäs tiedätte). Pallot vain ulos pallokoneesta ja ei kun tekemään täydellisiä svingejä.

No, ei ollut täydellisistä svingeistä tietoakaan. Lyönti näyttää helpolta, mutta kun lyönnin ohjeita alkaa osaava golfin harrastaja kertomaan niin menee ainakin blondilta pää sekaisin. On nimittäin aika paljon asioita muistettavana yhteen, kaksi sekuntia kestävään lyöntiin. Mitä-niitä-nyt-oli:
- mailaote
- asento
- etäisyys pallosta
- käden suoruus
- pään paikallaan pito
- painonsiirto
- mailan liikerata
- ...

Päätettiin, ettei syödä norsua yhdellä kertaa. Muutama perusjuttu opetellaan nyt ja katsotaan mihin se riittää. Tältä näytti minun epätäydellinen svingini:

SE OLI HAUSKAA!!! Ja tuo loppuasento on oikeasti magee :)

Suurin osa lyönneistä sujui oikeasti ihan hyvin. Itse olin tietenkin tyytyväinen ja onnellinen, kun opin uutta ja pärjäsinkin ihan kohtalaisesti. Jopa mieheni oli yllättynyt. Ei ollut uskonut, että osaisin noin hyvin ekalla kerralla. Jee! (Tai sitten fiksuna säilytti kommentillaan perherauhan, mutta haluan uskoa tuohon ensimmäiseen)

Okei, tuli niitä floppejakin. Välillä pallo lähti laakana ja välillä taisin siirtyä maansiirtohommiin.

Joka tapauksessa koukuttava laji. Ehdottomasti. Tulen varmasti toistekin rangelle harjoittelemaan. Ehkä joku vuosi innostun jopa suorittamaan "golfin ajokortin", who knows. Sen jälkeen teen niin kuin tämä rohkea herra - treenaan golfia 10 000 tuntia ja rikastun :)


Ensimmäinen uusi lajikokeilu on nyt takana onnistuneesti. Huippu laji kyseessä, koska jo yhden kokeilukerran jälkeen uskallan suositella sitä myös sinulle. Loppukaneettina voisin sanoa, että jos pidät rauhallisesta ja visuaalisesti silmiä hivelevästä ulkoilmaliikunnasta, arvostat hyviä käytöstapoja ja haluat haasteellisen lajin, golf on ehdottomasti lajisi!

Luopumisen tuska

En ajatellut vielä kirjoittaa tästä, mutta kun luin Iltalehdestä jutun omilta kotikulmilta lähtöisin olevasta aivan upeasta urheilijasta ja hänen samoista haasteistaan, ajattelin, että ehkä nyt on oikea aika. Kirjoittaa siis luopumisen tuskasta, siitä inhottavasta tunteesta sisällä, kun tietää että on luovuttava jostain isosta osasta omaa itseään, omaa elämää. Ja siitä pelosta (tai ahdistuksesta) kun tietää, että tarvitsee jotain sen tilalle, mutta ei oikein tiedä mikä se olisi. Itsellä luopumisen tuska koskee minun loputtoman innostuksen lähdettä, koripalloa, tai ainakin sen pelaamisesta ylimmällä tasolla, luopumista urheilu-urasta.

Moni ei käsitä kuinka isosta asiasta oikein on kysymys. Tai ehkä ymmärtävät, mutta ajattelevat, että onhan sillä perhe, työ ja ystävät, mistä se oikeen stressaa? Eikö se nyt vaan osaa olla, nauttia ylimääräisestä vapaa-ajasta? Eikö sille riitä mikään, kun on jo saavuttanut paljon ja vielä vain kaipaa jotain? Urheilijan silmillä katsottuna asia ei vain ole noin yksinkertainen.

Huippu-urheilijaksi kasvaminen vie vuosia. Sinä aikana treenaamisesta, treenitovereista, haasteista, onnistumisista, sitoutumisesta, siitä kaikesta, tulee osa sinua. Joskus huipulla olo voi tuntua siltä, että se jopa määrittelee sinut. Se vaatii valtavasti, mutta antaa paljon vaadittua työtä enemmän. Se täyttää monia tarpeita ja vielä samalla synnyttää sellaisiakin tarpeita, mitä muuten ei syntyisi. Siihen kaikkeen tottuu. Se koukuttaa.

Urheilijan kannalta tämä on lopulta aika katalaa, koska urheilu-ura ei ole loppumatonta. Lopulta edessä on urheilija-uran päättyminen. Sen jälkeen pitää oivaltaa, millä tämän tyhjiön täyttää? Mikä muu tyydyttää ne tarpeet, joita urheilu-ura on tyydyttänyt? Osa urheilijoista pääsee helpommalla, toiset rimpuilee tovin ja kolmannet joutuvat sen pahimman eteen. Onko tässä selviytymisessä sitten kyse luonteenpiirteistä, lähtökohtaeroista, kuun oikeanlaisesta asennosta vai jostain korkeamman päätöksestä, en tiedä, mutta kohdattava se on kuitenkin. Kukin tavallaan.

Itse olen urheilu-uran päättymistä tehnyt pikku hiljaa, viimeiset 7 vuotta. Minkäs teet, ei ole pystynyt lopettamaan hienoa lajia kerta heitolla (olipas koripalloon sopiva kielikuva). Silti vihlasi erään lehden ote "jälleen kerran uransa lopettava Jämsen". Niin kai sitä luullaan, että tämä on vain yksinkertainen päätös. Kysymys, johon vastataan kyllä tai ei. Pelaatko - kyllä vai ei?

Ei se ihan niin mene. Ensinnäkin, naisurheilijana tälle iälle pelaaminen tuo lähes pakolla tauot pikku piipertäjien hankkimisen vuoksi. Työ ja perhe puolestaan luo sellaiset raamit, että ainakin minun on ollut pakko viettää välivuosia. Että jaksaa. Koska vaikka on intoa, niin aina ei ole voimia. Ja lopulta, vaikka intoa olisi kuinka jäljellä, on todettava se tosiasia että kroppa tekee viimeistään päätöksen sun puolesta. Lopettaminen on kohdattava. Tuossahan se on, aivan nenän edessä.

Uran loppuminen ei ole helppoa. Monena hetkenä on miettinyt, mitä tämän tilalle tulee? Vaikka tällaisia on miettinyt, tiedän, että olen päässyt suhteellisen helpolla. En voi verrata itseäni moneenkaan huippu-urheilijaan, koska en ole tehnyt koskaan sitä täysin ammattimaisesti. Aina on ollut myös jotain muutakin.

Silti samat kelailut on kelailtava. Ja voin kertoa, on kuule kelailtu :) Silti, valoa on tunnelin päässä. Vähän aikaa sitten havahduin huomaamaan, etten enää kaivannut niin paljon urheilu-uraa. Moni asia on varmasti vaikuttanut tähän asiaan, mutta silti voin rehellisesti sanoa, että yksi iso syy minulla on ollut tämä blogi. Lupaan joskus kertoa, miksi, mutta nyt minulle riittää etten ehkä tipu tyhjän päälle, voin tippua blogini päälle :)

Tiedän, että urheilijat lopulta oivaltavat sen oman jutun. He ovat tottuneet menemään vaikeiden juttujen läpi. Kyllä he pystyvät menemään uran lopussakin. Ehkä jollain toisellakin se 'pelastus' voi olla yhtä pieni juttu kuin minulla. Jos ei, ehkä he voivat ajatella tätä. Erään hyvän ystäväni äiti sanoi viisasti, kun ystäväni murehti isoa asiaa sanomalla "en selviä tästä". "Kyllä selviät, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa". Niinpä.

All in one treeni urheilukentälle

Treeniohjeita tulen kirjoittamaan tänne varmasti aika harvoin, mutta kaikki omat suosikit lupaan sinulle jakaa. Tässä yksi.

Jos urheilukenttä on kotisi lähellä, niin tähän tehotreeniin menee matkoineen tunti. Siis vain tunti. Sen verran aikaa löytyy meiltä jokaiselta ainakin kerran viikossa. Itse suosin juuri tällaisia tehotreenejä, koska päivästä oikeasti loppuu muuten tunnit ja liikunnasta ei haluaisi luopua kiireeseen vedoten.

Tämä on ajan säästymisen lisäksi muutenkin perheystävällinen treeni. Olen monesti nimittäin ottanut lapsetkin mukaan urheilukentälle. Hyvin ovat viihtyneet (ja onneksi olemme olleet aika lailla keskenämme kentällä). Mukaan vain saippuakuplia, hyppynaru, pallo tms. Punaisilla poskilla on poistuttu kentältä kaikki, joka ikinen kerta :)

Kutsun tätä All in one -treeniksi. Syystä, että
- se kehittää kuntoa (liikutaan vauhtikestävyysalueella)
- parantaa lihasvoimaa (tehdään lihaskuntoliikkeitä)
- ja vaikka ajallisesti treeni on lyhyt, saa siitä kuitenkin hyödyn myös painonhallinnan kannalta: korkeatasoinen treeni aikaansaa pidemmän treenivaikutuksen - rasvaa palaa vielä pitkälle iltaan.



Ennen kun lopullisesti kyllästytte taustoitukseen, niin tässä treeni kolmella eri tehovaihtoehdolla.

Treenin idea on hyvin yksinkertainen: 200 metrin (puoli kierrosta) juoksu ja vaihtuva lihaskuntoliike vuorottelevat.  Huileja väleihin ei tule eli setti vedetään putkeen. Itse treeni vie noin 20 minuuttia, tähän päälle tietenkin alku- ja loppuverryttelyt ja venyttelyt. Kilometrejä kertyy noin 3,5.

Noista kolmesta tehovaihtoehdosta itse teen useimmiten tuon normaalin. Normaalin pystyisin tekemään kahteenkin kertaan pienellä välihuilitauolla, mutta aikasyistä jää usein yhteen settiin. Ihan riittävä on nykyään yksikin setti.

Liikkeet kulkevat hyvin mukana vaikka näin,
mutta kyllä paperiltakin ehtii tiirailemaan seuraavan kierroksen liikkeet.

Tämän treenin kanssa on vain taivas rajana. Lihaskuntoliikkeitä voi keksiä lisää, tehovaihtoehtoja voi vaihdella päivän kunnosta riippuen ja jos aikaa ja energiaa riittää, niin voi tosiaan tehdä useampia settejä, vaikka eri tehoilla.

Käy kokeilemassa All in one treeniä ja nauttimassa urheilukentän aivan omanlaisesta fiiliksestä vielä ennen talven tuloa. Kohta se nimittäin jo tuputtaa lunta :)

Kerron yhden salaisuuden, jos et kerro kenellekään

Paljastan yhden salaisuuden heti näin alkuun. Minulla lähti nimittäin taas kerran innostus vähän lapasesta. Huolimatta siitä, että tässä koko ajan yritän kertoa, miten sitä innostusta pitäisi hienosti ohjailla. Ja nyt kun pääsin tunnustamisen autuaalle tielle, niin paljastan saman tien toisenkin salaisuuden. Aina ei kannata ohjailla innostusta, vaan antaa vain mennä. Se on nimittäin aika hauskaa.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun olin viime viikonlopusta alkaen muutaman päivän sairaana. Pari päivää kurkkukipuilua, yksi sitkuttelupäivä töissä ja lopulta yksi kuumepäivä. Joka tapauksessa normaaliin menoon verrattuna olin ollut neljä päivää lähes tekemättä mitään. Jos olisin ollut oikein kunnolla kipeä, olisi akkukin ollut varmasti tyhjä, mutta nyt tämä pikku sairastelu oikeastaan vain viritti minut ylilatautuneeksi. *Räjähtämisvaara*

Kuumeettoman päivän jälkeen päätin lähteä kevyelle lenkille, ihan kävellen. Pelaan mielummin varman päälle sairauksien jälkeisen urheilun kanssa, kun otan riskiä, että lepo jatkuu pidempään. Eli ylös, ulos ja kävelylle mars.

En päässyt ovelta pitkälle, kun huomasin jo hymyileväni. Olipas ihanaa kävellä, liikkua, edetä. Liikunnan iloa tehosti vielä kaunis sää ja hyvä musiikki. Tässä vaiheessa käsijarru ei todellakaan ollut enää päällä ja huomasin, että otin välillä ilohyppyjä. Tiedättekö, askel - askel - askel - tittidi - askel - askel - askel - tittidi. Eikä se minua oikeastaan haitannut, en pitänyt sitä erityisen nolona. Jos joku näki, niin sehän varmasti luuli, että teen jotain "koordinaatioliikkeitä". (joo joo)

No, pahenihan se tuosta vielä. Kun radiosta alkoi kuulua Village People:n YMCA niin olisi ollut parempi olla keskellä metsää. No, en ollut. Tähän käsijarruttomaan kävelylenkkiin ja biisiin taisi liittyä joku nuoruuden takauma, vai vastaava, koska aloin oikeasti tehdä niitä käsiliikkeitä. Kyllä, tein käsillä tyylikkäästi:

Pahoittelut niille, jotka tätä päätöntä menoa todisti. Onneksi Laukaa on aika pieni paikka ja reitin varrella on vain noin 500 metrin pätkä vilkaampaa autotietä. Ja sillä pätkällä tuli vain niitä ilohypähdyksiä. Nämä YMCA käsiliikkeet tulivat vasta kotitiellä ja todistajia ei tiettävästi ole. Tiettävästi, ainakaan itse en nähnyt muita.

Eikä olis haitannut, vaikka joku olisikin nähnyt. Oli nimittäin sen verran kivaa ja vapauttavaa, etten kadu keulimista. Aika mukava tunne, kun antoi vain mennä - nautti ja teki sitä, mitä juuri sillä hetkellä teki mieli tehdä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla jossain syrjäisellä sivutiellä tai yleisemmälläkin paikalla, jos on saman tyylinen kuin minä: ei nolostu pienistä ja osaa tarpeen tullen nauraa itselleen.

Käsijarruttoman kävelyretken innoittamana salainen oivallus (saa kertoa vain parhaalle kaverilleen):
Anna innostuksen joskus vaan viedä. Hulluttele ja tee jotain sellaista, joka yllättää itsesikin. 

Tiedätkö persoonallisuustyyppisi?

Tunnetko itsesi, oman persoonallisuutesi? Entä pystyisitkö saman tien luettelemaan 5 vahvuuttasi ja heikkouttasi? Minä uskon, että itsetuntemukseni on hyvä ja tiedän millainen olen. Vahvuudet ja heikkoudetkin tulisi varmasti lueteltua minuutin sisällä. Tästä on siis hyvä jatkaa eteenpäin.

Edellisenä viikonloppuna (itsevarman) itsetuntemuksen testaamiseen tuli hyvä mahdollisuus, kun eksyin enneagrammista kertovalle sivustolle. Enneagrammi on siis yksi psykologinen työkalu itsetutkiskeluun ja se perustuu yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin. Jos haluat tutustua asiaan perinpohjaisesti, voit aloittaa vaikka wikipedian kautta.

En itse ollut aiemmin kuullut moisesta, mutta enneagrammi vaikutti mielenkiintoiselta ja testikin huomattavasti perinteisiä "testaa kuka olet" -viihdetestejä uskottavammalta. Näitä enneagrammi testejä on varmasti muitakin, mutta itse kävin tekemässä testin Namasten sivuilla. Käy sinäkin, ei mene kuin viitisen minuuttia (siis jos tunnet hyvin itsesi ja osaat valita itseäsi kuvaavat sanat suhteellisen nopeasti).

Yhdeksän persoonallisuustyyliä kuvana
(www.namaste.fi)

Testin mukaan tulet olemaan joku näistä (tai yhdistelmä): Tarkka Laadunvalvoja, Avulias Huoltaja, Tehokas Suorittaja, Luova Individualisti, Tutkiva Asiantuntija, Uskollinen Kyseenalaistaja, Innostuva Suunnittelija, Vahva Vaikuttaja tai Sopeutuva Rauhanrakentaja.

Testi antoi minulle vastaukseksi kaksi persoonallisuustyyliä. Toivottavasti se ei tarkoita jakomielitautisuutta, vaan kahta lähes yhtä vahvaa persoonaalisuuden tyyliä. No, arvaa mitkä kaksi minä olen? Ei ollut ainakaan itselle yllätystulos eli sieltähän tuli Tehokas Suorittaja ja Innostuva Suunnittelija :)

Tunnistan itseni molempien persoonallisuustyylien kuvauksista hyvin, ehkä vielä paremmin Tehokkaasta Suorittajasta, joka olikin ensisijainen tulokseni. Nettisivuilta löytyy pitkät kuvaukset kaikista persoonallisuustyyleistä, mutta lyhyesti sanottuna Tehokas Suorittaja on parhaimmillaan aikaansaava, pätevä ja esimerkillinen ja huonoimmillaan kilpailuhenkinen, työkeskeinen ja kärsimätön. Innostunut Suunnittelija on puolestaan parhaimmillaan iloinen, idearikas ja monipuolinen ja huonoimmillaan levoton, keskittymiskyvytön ja kärsimätön.

Hieman pisti hymyilyttämään pitkässä kuvauksessa ollut lause: "Tehokas Suorittaja on yleensä erittäin kunnianhimoinen kehittämään itseään ja tulemaan "parhaaksi omaksi itsekseen". Heinäkuun viimeisessä blogikirjoituksessani kerroin tämän olevan minun jääkaapin ovessani lukeva tavoite. Käsi sydämmellä vannon, että tein tämän persoonallisuustestin vasta tuon blogikirjoituksen jälkeen. Ehkä tämä vahvistaa testituloksen todeksi :)

Vaikka oma persoonallisuustyyli on nyt lähes tieteellisesti todistettu, haluaisin vielä lisävarmistusta. Testin tekemisen jälkeen tuli mieleeni, että olisi hauska tietää, saisiko läheiseni saman lopputuloksen, jos he tekisivät testin siltä kannalta, miten he minut ja ominaisuuteni näkevät. Voihan olla, että olen aivan kuutamolla itsevarman itsetuntemukseni kanssa. Täytynee pyytää heiltä pientä palvelusta.

Täytyy varoa. Tästä voi alkaa pitkä itsetutkiskelun matka, sinulla ja minulla. Nyt vain testattiin, mikä persoonallisuus testin kautta tulee ja onko se sama, mitä itse oletti. Ehkä seuraavana on luvassa tiedostaa omia piirteitä ja taipumuksia sekä alkaa vaikuttamaan niihin. Oleellista kun ei ole se, että tietää oman persoonallisuustyylinsä, vaan se, että tiedostaa oman luonteensa hyvät ja huonot puolet ja vielä osaa hyödyntää vahvuuksia ja pyrkii "lieventämään" tai kehittämään huonoja. Nimittäin tällä koko kakulla on aika iso rooli innostumisen ohjauksen ja onnistumisen kanssa.


Toivottavasti viides oivallus johdattaa sinut itsetuntemuksen pitkälle matkalle:
Innostusta pystyy ohjaamaan paremmin, kun tuntee itsensä. Tunne persoonallisuutesi, huomioi heikkoutesi ja hyödynnä vahvuuksiasi.

Extremeä elämään

Anteeksi, otsikko vähän huijaa. En siis ole alkanut harrastamaan mitään extreme -lajia, mutta sen niminen juoksutapahtuma olisi edessä tasan viiden viikon päästä. Nimittäin ExtremeRun, Peurungassa Laukaassa. Siis ihan mun hoodeilla. No, käytiin siskon kanssa kurkkaamassa etukäteen reittiä. Arvaapas tuliko siitä mitään?

Aurinkoisena keskiviikkona hurautettiin siskon ja hänen koiransa kanssa Peurunkaan. Olin ennakkoon tulostanut ExtremeRun:n nettisivuilta kartan ja päässä oli selkeä mielikuva, miten homma tulisi menemään. Reitin pituus oli 5 km, joten ajateltiin varata reilu tunti aikaa. Silloin ehtisi välillä kävelemään, nauttimaan kauniista maisemista, räpsimään kuvia ja uittamaan koiraa.

Juoksureitti ilmakuvakartalla.

Sen verran Peurungan lähistöllä olen liikkunut, että ajattelin tämän olevan helppo juttu. Ainoastaan tuo oikean yläreunan reitti vähän mietitytti. Päätimme siis aloittaa hotelli -sanan kohdalta ja suunnata alaspäin ja järvelle.

Ovat tainneet Peurungassa siirrellä noita teitä ja latu-uria aika lailla. Ensimmäisen tiepätkän jälkeen nimittäin ei löytynyt enää reittiä. Ei auttanut kuin pysähtyä katselemaan karttaa. Ei auttanut katseleminenkaan, ei sitä risteystä vain tullut siihen, vaikka se selkeästi kartalla näkyikin.

Turisti.

No, nou hätä. Otettiin vähän kuvia, ihasteltiin täysiä mustikanvarpuja ja juotiin vettä. Ja myönnettiin, ettei reitti ehkä mennyt ihan tässä. Onneksi erehtymätön suuntavaistoni tiesi missä suunnassa oli järvi, joten lähdettiin tallustelemaan ristiin rastiin meneviä latu-uria siihen suuntaan.

Jos ExtremeRun osallistujana löydät itsesi täältä,
et (luultavasti) ole reitillä.

Kyllä, järvi löytyi ja hotelli myös. Niitä ei oltu siirretty. Tässä vaiheessa ei enää haitannut aiempi reittiharhailu, vaan keskityttiin nautimaan upeista maisemista. Toivottavasti tapahtumapäivänäkin pystyy näkemään tämän kauneuden kaiken sen hien keskeltä.

Tämän näköinen kohta (luultavasti) löytyy reitiltä.

Järvenrantareitiltä löytyi myös kivoja kuntoilupaikkoja (vatsapenkkejä, kahvalla varustettuja tukkeja jne.), joita tietenkin piti kokeilla. Siinähän sitä aikaa sitten vierähti, joten piti tehdä muutos suunnitelmiin. Päätettiin kävellä suoraan autolle ja käydään kurkkaamassa loppureitti autolla. Kellokin oli jo vaikka ja mitä.

Valitettavasti niitä risteyksiä ei löytynyt autollakaan. Eikä lähdetty hortoilemaan pidemmälle vaan suunnattiin kotiinpäin (tiedoksi, löysimme molemmat kotiin). Eipä ollut suurta hyötyä meidän reitin kurkinnasta tapahtumapäivää ajatellen, mutta säilyypähän reittijännitys kilpailuun saakka. Eikä reissu hukaan mennyt, siskon kanssa hengailu (harhailu) Peurungan kauniissa maisemissa oli rentouttavaa ja akkuja lataavaa.

Sisko ja sen sisko hortoilemassa.

Jälkikäteen katselin karttaa vielä tarkemmin ja tajusin, että meidän lähtöpiste ei ollutkaan ihan siinä, missä ajattelin sen olleen. Pikku juttu, mutta vaikutti aika oleellisesti asiaan. Tapahtumapäivänä täytyy siis keskittyä löytämään oikea lähtöpaikka, sillä pääsee jo pitkälle. Ja kyllä, olemme ilmoittautuneet ihan meille tarkoitettuun sarjaan, hupisarjaan. Siinä sarjassa varmasti harhailutkin kuuluvat asiaan. Onhan sekin eräänlaista extremeä.

Hei, enhän mä lopulta valehdellutkaan otsikosta kovin paljon. Olihan tässä extremeä elämään, nimittäin vaara eksyä ja vielä omille hoodeille.