Festarit paljastivat tämän hetken pahimman treenivajeeni

Perjantaina, muutama päivä takaperin, olin nauttimassa hyvästä kelistä, mahtavasta seurasta ja hyvistä esiintyjistä Suomipop festivaaleilla Jyväskylässä. Oli muutama muukin löytänyt paikalle. Kävijöitä taisi olla kolmen päivän aikana 19 000. Huh huh. Kuinkahan moni osallistujista oli yhtä rikki kuin minä yhden päivän jälkeen? Hatun nosto niille, jotka sompailivat paikallaa kolme päivää. Enolispystynyt.

Oikeasti noloa, mutta en voi muuta kuin todeta, että mun fyysinen kunto ei kestänyt edes yhden päivän festarielämää. Tarkennettuna siis sitä SEISOMISTA! Näillä kahdella nakilla seisominen 9 tuntia oli yhtä tuskaa. Epätoivoisesti pälyilin penkkiä, johon pääsisi istumaan ja leputtamaan jalkoja. Haloo, Sanna, festareilla sellaisia ei paljoa ole ja nopeat syövät hitaat. Ja artisejahan sinne oltiin tultu kuuntelemaan, eikä väijymään vapaita penkkejä.

Pohkeet väsyivät seisomisesta jo ensimmäisen bändin kohdalla. Varpaita en tainnut tuntea yhdeksän jälkeen, kiitos korkkareiden. Loppuillasta en todellakaan viitsinyt katsoa, miltä nestepöntöiltä jalat näyttivät. Seuraavana päivänä sai aloittaa aamun ensi askeleet hissukseen ja pohkeet oli oikeasti vähän kipeätkin. Eilen, sunnuntaina, alkoivat pohkeet jo vähän palautumaan kevyellä juoksulenkillä.

Cheek antoi ensiapua festarijaloille energisellä showlla,
jonka mukana oli pakko pomppia.

Tässä on ehtinyt miettimään syitä, että miten on mahdollista, että vaikka lenkki sujuu, puntit nousee ja maitohappojakin siedän, on fyysinen heikkouteni niinkin yksinkertainen asia kuin seisominen. No, selitys on lopulta äärimmäisen yksinkertainen. Mä en seiso lähes koskaan. Olen joko liikkeessä kävellen tai juosten tai sitten istun. Jos jossain näkyy penkki, niin mun peba kyllä löytää sen heti. Jos juttelen jollekin, istun heti penkille, kaiteelle, rappuselle, johonkin. Istun sohvalla, istun keittiön tuolilla, istun olohuoneen pöydällä. Istun autossa, istun töissä, varmaan kävelisinkin istuen, jos se olisi mahdollista.

Onneksi tajusin tämän heikkouteni ja selvän "treeniaukon". Nyt treeniohjelmaani tulee ehdottomasti seisomisen harjoittelua (paluu yksivuotiaaksi). En ehkä kirjoita treeniohjelmaan tiistaille, että tunti seisomista, mutta lupaan yrittää tästä eteenpäin välillä seisoa, vaikka se penkki siitä vierestä löytyisikin. Ehkä sinunkin kannattaisi, varsinkin, jos tunnistit itsesi minun kaltaiseksi penkinkuluttajaksi.

Seisomisen lisäksi treenaan ehkä vähän nopeutta ja väijymistaitojakin, että olen seuraavilla festareilla sähäkkänä paikalla, kun penkki vapautuu. Enhän minä nyt istumista ihan kokonaan hylkää :)