tiistai 26. elokuuta 2014

Kylmää kyytiä - the ice bucket challenge

Mitä tahansa hyvän asian puolesta, eikö?

Varmasti kaikki ovat kuulleet tai vähintäänkin nähneet videoita jäävesihaasteesta (ice bucket challenge). Haasteessa siis kaadetaan sangollinen jääpaloilla varustettua kylmää vettä haastetun päälle. Haasteella on selkeästi toimiva viihdepuoli, mutta on sen taustalla tuiki tärkeää asiaakin: levittää tietoa ALS-taudista ja kerätä varoja tämän vakavan taudin tutkimukseen.

Helposti innostuvana lähden mukaan moneen, saati sitten kun ehdotetaan hyväntekeväisyyshaastetta. Todellakin! Eilen aamuna haaste saapui facebookin kautta, kiitos ihanan ystävän ja upean koripalloilijan, Vilman :)

Haasteen toteuttamiseen on aikaraja, 24 tuntia. Ei hätää, onnistuu mainiosti. Päätin, että suoritan haasteen juoksulenkin päätteeksi, vähän niin kuin "mukavana virkistäytymisenä".



Kyllä, nyt se on todistettu. Jäävesi on JÄÄTÄVÄN KYLMÄÄ! Kyllä virkisti, mutta seuraavan kerran taidan tyytyä taas normi suihkuun.


Nämä jäävesihaastevideot tuovat varmasti monelle iloa, mutta ne eivät saa aikaan mitään konkreettista. Paitsi haastetun kastumisen. Jotta myös konkreettista HYVÄÄ tapahtuisi, haasteen henkeen kuuluu, että haasteen suorittaja lahjottaa hyväntekeväisyyteen 10 $ (haasteesta kieltäytyvän 100 $). Lähtökohtaisesti haastelahjoitukset on tehty ALS taudin tutkimussäätiölle, mutta otan oman (hyväntekeväisyys)käden oikeuden ja lahjoitan rahat kotimaan hyväntekeväisyyteen.

Lahjoitukseni menee uudelle lastensairaalalle. Tänään aloitetaan vielä tämän tärkeän kohteen rakentaminenkin, joten ajoituskin on mainio.


Olipahan mieleenpainuva haaste, myös lapselleni. Oletko itse päässyt kaatamaan jääkylmää vettä äidin päälle? Ei varmaan moni muukaan :) Nuorempi sääli äitiä ja tyytyi vain katselemaan sivusta. Oli esikoinenkin huolissaan ennakkoon: "Äiti, eihän sulle vain tule nuha?" Se jää nähtäväksi.


Ja ken on tarinaa tänne asti lukenut, tuli juuri myös haastetuksi :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti